Pragma-dialektinen teoria argumentaation analyysimenetelmänä

Olen tässä jo hetken miettinyt menevää blogin aihetta. Aloitan aiheella, mikä varmasti on askarruttanut sinuakin rakas lukija. Pragma-dialektiikka argumentaation analyysimenetelmänä. Jee!

Argumenttihan on perusteltu väite. Ei siis pelkästään väite eikä perustelut vaan perusteltu väite, esim: Erkka jaksaa nostaa 100 kg penkistä, koska Erkka harrastaa kuntosaliharjoittelua, on argumentti. Toki väitettä olisi vielä hyvä perustella kuntosaliharrastuksen säännöllisyydellä sekä vihkiytymisellä kelpoon ravintoon ja riittävään lepoon. Mutta ehkä jopa Erkka jaksaa nostaa 100 kg penkistä ilman rasituksen, ravinnon ja levon täydellistä optimointia.

Analyysi on käsiteltävän asian tai ongelman pilkkominen pienempiin osiin, joita tarkastelemalla voidaan ratkaista osaongelmat ja siten kokonaisongelma tahi käsiteltävä asia. Esimerkkiä on kait turha kaivella, jotain analyysiä on itse kukin tehnyt, miettinyt vaikkapa kulunutta viikonloppua: mitä tuli tehtyä?

Dialektiikka on vuoropuhelua. Asioista keskustelua kohti totuutta sekä yhteisymmärrystä. Pragma- on pragmatiikasta johdettu sana, tai kumpi kummasta, yhtä kaikki. Pragmatistinen tieto painottaa käytäntöä asioiden tarkastelussa.

Pragma-dialektiikka olisi täten käytännönläheistä vuoropuhelua perusteltujen väitteiden analysoinnissa. Näin ainakin minun vulgaarilla päättelyllä, mutta mitä kertoo tutkimus…

Pragma-dialektiikka (P-D) on argumentaatioteoria. P-D-teoriassa on neljä tarkkaan määriteltyä metodologista periaatetta, jotka muovaavat teorian muodostusta: funktionaalisuus, eksternalisaatio, sosiaalisaatio ja dialektifikaatio.

Funktionaalisuus: Argumentaation funktiona P-D-teoriassa on erimielisyyden ratkominen. Argumentaation on prosessi, jossa osapuolet koittavat tavoitella ratkaisua. Jos P-D-teorian kovasta ehdosta lipsutaan funktioksi riittää argumenttien selventäminen, oman näkökannan esilletuominen ja mielipiteen jalostuminen. Mutta nyt ei lähdetä lepsuileen. Argumentaation funktiona on erimielisyyden ratkaisu!

Itse emäfunktio voidaan jakaa vielä neljään osafunktioon: vastakkainasettelu, avaus, argumentaatio ja päätös. Vastakkainasettelussa on tarkoitus ottaa selvää, mistä asiasta on erimielisyyttä, eli mistä kenkä puristaa? Avausvaiheessa sovitaan herramiessäännöt, kumpi on protagonisti (väitteen esittäjä) ja kumpi on antagonisti (väitettä vastaan hyökkäävä), selvittää pitää myös onko keskustelijoilla riittäviä edellytyksiä argumentointia varten? Harva tunnustaa itseään tyhmäksi, ainakaan ennen tappion katkeraa hetkeä. Argumentaatiossa protagonisti puolustaa kynsin hampain argumenttiaan ja antagonisti hyökkää sen kimppuun (argumentin) kuin tappaakseen. Tätä apokalyptista taistoa kestää aina päätökseen asti, missä todetaan argumentaation tyly lopputulema.

Eksternalisaatio: Argumenttien pitää olla julkilausuttuja. Kukaan kun ei pääse suoraan kenenkään pään sisälle tarkastelemaan henkilön sielunmaisemaa. Argumenttien pitää olla siksi esillä tai tuotava esille, joko suullisesti tai kirjallisesti. Mutta Pragma-dialektiikan teorialla argumenttia tarkasteleva ei voi ottaa argumenttien sisällölliseen antiin osaa, tuomalla niihin oletettuja piiloviestejä tai argumentaation pohjalla lymyäviä taka-ajatuksia. Tämä tuo haasteita P-D-teoreettiselle argumentaatio tulkinnalle, sillä kommunikaation on lähes aina puutteellista ja salattuja merkityksiä ynnä muuta monitulkintaisuutta jää aina taustalle.

Sosiaalisaatio: Julkilausuttuja argumentteja käyvät läpi protagonisti ja antagonisti. Koko sirkus jolla argumenttia ruoditaan, on sosiaalinen konstruktio. Protagonistin ja antagonistin asemat P-D-teoriassa on rooleja, vastuineen ja velvollisuuksineen, ja näiden takana on pohjimmiltaan ihminen, joka toimii omassa sosiaalisessa ympäristössään.

Dialektifikaatio: Argumentaation funktio P-D-teoriassa on erimielisyyden ratkominen. P-D-teoriassa tähän päästään dialektisen tai kriittisen keskustelun kautta. Jotta keskustelu olisi ylipäätään mahdollista keskustelijoilta edellytetään tarpeeksi korkeaa kykyä kyetä edes keskustelemaan. Idiootit eivät siihen kykene. Lisäksi sosiaalinen tilanne, välitön ilmapiiri, instituutiot, joista yhteiskunnallisena sellaisena voi nostaa sananvapauden keskeiseksi onnistuneen argumentaation edellytyksenä.

P-D-teoriassa on argumentaation etiketti, joka ohjaa dialektiikkaa erimielisyyden ratkaisun saavuttamiseksi.  Säännöt nojaavat kuitenkin rationaalisuusoletuksiin ja kommunikaation normeihin. Tässäpä kymmenen kultaista sääntöä, jolla oikaiset jokaisen erimielisyyden:

  1. Vapaus: Keskustelijat saavat esittää mitä tahansa näkökantoja tai mielipiteitä.
  2. Perusteluvelvollisuus: Keskustelijan on pyydettäessä pystyttävä perustelemaan väitteensä.
  3. Näkökanta: Vain esitettyjä väitteitä vastaan saa hyökätä.
  4. Oleellisuus: Epäoleellisia argumentteja ei saa käyttää, vain oleellisia.
  5. Lausumattomat premissit: Ei saa asettaa toiselle lausumattomia oletuksia, eikä kieltää omia.
  6. Lähtökohta: Hyväksytystä lähtökohdasta on pidettävä kiinni eikä sitä saa muuttaa.
  7. Argumenttiskeema: Jos argumenttia ei ole puolustettu oikeilla argumenttiskeemoilla, ei argumenttia ole silloin lopullisesti puolustettu.
    1. Symptomaattinen skeema: argumentille on tyypillistä tietty luonteenomaisuus.
    2. Analogiaskeema: argumenteille on tyypillistä analogisuus, vertailu, rinnastettavuus.
    3. Instrumentaalis-kausaaliset argumentit joille on tyypillistä syysuhde.
  8. Validius: Argumentaatiossa on pidettävä looginen päättely.
  9. Päätäntö: Jos lopullinen argumentti väitteen puolesta on esitetty, on epäilystä luovuttava, ja jos lopullista argumenttia väitteen puolesta ei ole esitetty ei väitettä pidä hyväksyä.
  10. Kielenkäyttö: On käytettävä selvää ja ymmärrettävää kieltä, epäselvää ja epämääräistä jargonia tulee hyljätä.

 

Pragma-dialektinen-teoria ei vastaa arkielämän keskustelujen tarpeisiin ja rakenteisiin. Eikä se siihen pyrikään. Se on akateeminen teoria argumenttien analysoimiseen. Harva muistaisi kerrata ennen väittämäänsä pragma-dialektisen teorian kymmenen sääntöä ennen argumentaatiota. Ja vaikka muistaisikin ja näin toimisikin, niin viimeistään lähipiirin askartelema foliohattu tahi paikalle pirautetut valkotakkiset muistuttaisivat argumentaatio orgasmeissaan leijuvaa kiireisestä paluusta takaisin maan pinnalle.

Pragma-dialektinen teoria antaa kuitenkin hyviä keinoja väistää tyypillisimpiä argumentaatiovirheitä. Kun dialektiikkaa käydään argumenteista käsin, ei virhepäätelmiin ole varaa.

Tunnetuimmat ja legendaarisimmat fallasiat tai virhepäätelmät lienevät:

  1. argumentum ad hominem (henkilöön viittaava)
  2. argumentum ad auctoritatem (auktoriteettiin viittaava)
  3. argumentum ad populum (yleisyyteen ja suosittavuuteen viittaava)
  4. argumentum ad baculum (uhkailuun perustuva)
  5. argumentum ad misericordiam (sääliin vetoava)
  6. olkinukke (argumentin kärjistys, jota vastaan hyökätään)
  7. kaltevan pinnan argumentaatio
  8. kehäpäätelmät että myös naiiviyleistäminen
  9. erityisesti itseen kohdistuvat harhat

Näihin palaan tuonnempana.

2 thoughts on “Pragma-dialektinen teoria argumentaation analyysimenetelmänä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s