Tutkimus, miksi ei oma tulkinta?

Vol. 1

 

Taannoin törmäsin ajatukseen. ”Ihminen ei voi tietää olevansa väärässä.”

Lohdutuksen sana. Ihminen voi toki tietää olleensa väärässä, mutta väärässä olon voiton riemuisella hetkellä, olemme autuaan tietämättömiä pieleen menneestä ajatuksesta. Mehän olemme oikeassa koko ajan. Miksi luotamme päättelykykyymme niin voimakkaasti, että olemme varsin kepeinkin perustein valmiita uskomaan vaikka mitä soopaa?

Oma kokemus on meille välitön ja sen ainoana tuomarina olemme me itse. Koimme me mitä tahansa, niin kokemuksemme on meille heti läsnä. Ajatustemme verkon läpi suodatamme tulkinnat tilanteista sekä tapahtumista todellisuudeksi, jonka me koemme. Emme voi hylätä kokemustamme, vaikka kuinka halveksuisimme oman tulkintakykymme rajoja. Taistele tai pakene- refleksi on ihmiseen koodattu biologinen ominaisuus, jota karkuun me emme pääse.

Olemme siis täynnä itseämme. Minä olemme minä. Ystävän suru tai ilo, kaveriporukan bileet tai ventovieraan hätä välittyy meille havaintojemme kautta, mutta ellemme voi itse eläytyä kokemuksiemme kautta toisen iloon tai suruun jää meidän empaattinen ikkunamme raolleen vain varovaista arvausta varten. Silti tulkinta toisen tilanteesta on vain oma kokemuksemme. Kokemustemme vahva minäkeskeisyys ohjaa kuitenkin meitä harhaan.

 

  1. Havaitseminen: Ihminen näkee sen minkä uskoo. Me havaitsemme ympäristöä mielen sisäisten ominaisuuksien luoman konstruktiivisen havaitsemisen mallin mukaan. Ajatellaan lautasta. Me voimme havaita lautasuuden lautasesta oli se missä asennossa hyvää tai pilkistäisipä se ruokavuoren alta. Samoin kyse on kaikkien objektien suhteen mistä meillä voi olla tietoa. Mutta entäpä jos havainto on epävarma? Nostelemmeko olkapäitä ja unohdamme? Vai teemmekö automaattisesti edes jonkun tulkinnan mielen sisäisten malliemme mukaan? Monelle tuttu ja välillä kiusallinenkin tilanne on kuulla asioita mitä haluaisikin kuulla.

 

  1. Muistaminen: Ihminen unohtaa merkityksettömät asiat, ja muistaa väärin merkitsevät asiat. Muisti on ihmisyyden ja identiteetin perusta, jollemme jatkuvasti käytä sitä, se kuihtuu ja katoaa. Muisti jaetaan karkeasti deklaratiiviseen muistiin ja proseduraaliseen muistiin, joista ensimmäinen käsittää tiedot ja oman elämän kulun ja jälkimmäinen taidot. Me emme muistele koko aikaa kaikkea tietämäämme knoppifaktaa, karttakuvia tai menneitä kilpa-ajoja. Ja muistellessammekin muistamme vain kuvan jonka edellisellä kerralla muistimme. Kuvat vääristyvät ja tarinat päässämme saavat uuden muodon. Muistot voidaan ohjata harhaan, tai jopa tekaista valemuistoja asioista, joita ei todellisuudessa ole edes tapahtunut.

 

  1. Arvioiminen: Ihmisen halu arvioida omat kyvyt, on hyvä keino tehdä vaikkapa viihdeohjelmia. Jos meille annetaan tehtäväksi arvioida omat kykymme, niin omasta mielestämme me olemme keskimääräistä älykkäämpiä, huumorintajuisempia, parempia autolla ajajia ja herra ties mitä. Tietenkään näin ei voi olla. Arviointikykymme on kuitenkin melkeinpä olematon. Lottokupongin voittomarginaali on niin olematon, ettemme kykene edes hahmottamaan sitä, emme lähellekään. Lisäksi arviointikyky kuin muistaminen ja havaitseminenkin ovat sosiaalisessa tilanteessa ryhmäpaineen alla, ja kovasti mukautuvainen yleiseen linjaan.

 

Edellä esitetyt saavat vielä kukin omat kirjoituksensa. Seuraavaksi muutama älyllinen riitasointu ihmisen käyttäytymisessä.

 

  1. Kognitiivinen dissonanssi: Ihminen tekee jotain mikä on väärin tai pahaksi hänelle, mutta selittää tekonsa parempiin päin: esim. tupakointi – hermosavut jne.
  2. Forer-vaikutus: Ihmiset oikovat päättelyään itseanalyyseissään helppoihin ja ympäripyöreisiin selitysmalleihin: esim. horoskoopit.
  3. Pygmalion vaikutus: Ihmisten korkeammat odotukset johtavat parempaan suoriutumiseen: esim. tentit, työhaastattelut tai ns. tosipaikat.

 

Kokemustemme omakohtaisuus ajaa meitä selittelemään asioita parempiin päin, jopa vääriksi tai arvomaailmaamme loukkaaviksi. Me havainnoimme ympäristöä pitkälti opittujen mallien mukaan, muistamme asioista jo haalistuvan kuvan tai arvioimme onnistumisemme yläkanttiin vailla mitään todistusvoimaa. Uskomuksemme valjastaa meidät vastaanottamaan tietoa joka on arvojemme mukaista. Ihmisen sinnikäs halu säilyttää kasvonsa selittelyjen jälkeenkin voidaan kuvitella vaikkapa elonjäämisen edellytykseksi: jos emme itseämme pelasta, niin kuka sitten?

Lähteenä: Normand Baillargeon, Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s