Filosofisen etiikan alkulähteillä

keskusteluja.jpg

Termi “etiikka” juontaa kreikan kielisestä sanasta êthos, joka tarkoittaa ensisijaisesti luonnetta. Teoksessaan Nikomakhoksen etiikka Aristoteles tarkastelee ihmisen luonnetta ja erityisesti sitä, mikä tekee siitä hyvän eli hyveellisen. Etiikka näin ollen on oppi ihmisen hyveistä eli hyveoppi.

Tänä päivänä emme juuri käytä sanaa etiikka kuvaamaan ihmisen hyveellistä toimintaa vaan puhumme ennemmin moraalista. Näitä sanoja käytetään kuitenkin väljästi kuin toistensa synonyymeinä. Moraali kuitenkin eroaa etiikasta siinä, että silloin puhutaan yleisestä hyveellisyydestä. Eettinen painoarvo voidaan verhoilla henkilön moraalisen vakaumuksen painolla. Eettisyys on siten pikemminkin luonteen tai persoonallisuuden piirre kuin yleinen ohjenuora.

Moraalinen hyveellisyys on eettisten pohdintojen tulosta. Ilman yksilön kykyä vastata eettiseen estetiikkaan, kykyä hyveelliseen elämään tai taipumukseen totella moraalisia ohjeita, ei moraalinen oikeellisuus kasva osaksi yhteisön normeja. Moraaliyhteisö nojaa yksilöiden eettiseen perustaan, ohjaten kuitenkin yksilöitä moraalisten normiensa mukaisesti.

Yhteisö velvoittaa jäseniänsä toimimaan yhteiseksi hyväksi, hyveiden mukaiseen elämään. “Tee muille kuin haluaisit itsellesi tehtävän, äläkä tee muille niin kuin et haluaisi itsellesi tehtävän.” Tämä Kristuksenkin oivaltama – toki proaktiivisemman muodon saanut – ohjenuora ilmaisee moraaliyhteisön moraalisen periaatteen: minun on kohdeltava kanssa ihmisiä kaltaisinani.

Tämä asettaa yhteisön jäsenet vastavuoroiseen asemaan. Vastavuoroisuus ei kuitenkaan tarkoita samaan asiaa kuin tasavertaisuus. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, mutta eri tilanteissa ja erilaisten instituutioiden alla emme ole tasavertaisia, vaikkapa työnantajan ja työntekijä rooleissamme, silti ihmisarvomme on jakamaton. Moraalinen ohjenuoramme ei anna meille lupaa kohdella toista kaltoin, olkoot toinen kuinka alamainen tahansa.

Antiikin Kreikan kuuluisa reettori Thrasykmakhos kyseenalaisti oikeudenmukaisuuden moraaliyhteisön normina. Hänen mukaansa oikeudenmukaisuudessa toteutuisi vain vahvemman etu. Hän kannatti arastelematta epäoikeudenmukaisuutta valtaa pitävien valtapolitiikan jarrupoikana. Hänelle vastavuoroisuuden normi moraaliyhteisössä näyttäytyi utopiana. Vahvemman etu sanelisi ajan myötä yhteisön moraaliset hyveet. Hän on ollut enemmän kuin oikeassa…

Voiko siis filosofinen etiikka toteutua moraaliyhteisöjen keskuudessa? Onko aina niin että ryhmän kasvaessa tarpeeksi isoksi, lajityypillinen käyttäytyminen ohjaa meitä politikoimaan yhteisömme vahvemman edun mukaiseksi?

Naisten oikeuksien paraneminen, vähemmistöjen asioiden ajaminen, ihmisoikeudet ja demokratian kehittyminen rikkovat tätä historian despoottien ja tyrannien imperialistista herruutta. “Ilman sivistystä ei ole edistystä”, tiedetään sanottaneen. Filosofinen etiikka käsittelee ihmisen luonteen hyveitä. Tätä se tekee tutkimalla hyvää elämää. Metodi vaatii järjen käyttöä, mikä on täysin mahdotonta ilman sivistynyttä sielua.

Aristoteleen hyveopin mukaan hyveellinen elämä kulkee kultaista keskitietä pitkin. Pelkuruuden vastakohta on uhkarohkeus, fiksu älyää pelätä. Kohtuuttomuuden vastakohta on saituus, fiksu älyää siis juhlistaa, kun juhlan aika on. Hyveellisen elämän pohdiskelu vaatii sisäistä ääntä, vaipumatta koomaan sisälle mielensä sisäiseen palatsiin. Sisäisen äänen vastakohtana on ulkoinen kulttuuri, toiset ihmiset omine arvomaailmoineen, peilinä filosofiselle etiikalle.

 

Olipahan paksua.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s