Tieteenteon puhdas puoli

tiedeihminen

Homo sciencies

 

Tiede, totuus ja luottamus

 

Tiede vie sanana arkisten murheiden tuolle puolen, sinne minne pesukoneen rummun kaiku ei kanna, eikä vaipan vaihto enää yllä. Tiede ilmestyy arkiselle ahertajalle iltapäivälehtien seksitutkimuksin tai vahvistusharhaisten maailmankuvien rakenteluihin. Tiedettä käytetään ristinä, milloin oikein, milloin väärin päin. Tutkimustuloksiin vedoten rakennellaan omaa totuutta kuin uskonlahkossa.

Tässä blogikirjoituksessa avaan tieteen metodia. Availen tutkimuksen teon logikkaa, jotta selittyisi, miksi tieteelliseen tietoon voi luottaa, mutta ei suinpäin uskoa.

Tieteessä tuotetaan tietoa kuin ikkunatehtaalla ikkunoita. Toisessa päässä on tutkimuskysymys tai tutkimusongelma, ylipäätän dilemma johon pitäisi saada vastaus kuin treffipyyntöön. Tieteessä tietoa tuotetaan prosessin avulla. Prosessi kulkee omien vakiintuneiden spesifien vaiheiden kautta kohti totuutta. Tieteessä tutkimuksen teon rakenne pyrkii takaamaan tiedon lähtökohtaisen luotettavuuden. Tutkijoiden pyrkimys on kohti ilmiöiden objektiivista kuvaamista.

 

“Tieteen nimissä on murhattu miljoonia totuuksia.”

 

Kuka tahansa voi tehdä tieteellistä tietoa. Kuka tahansa voi tehdä tutkimuksia, mittailla suuruuksia ja pohdiskella olevaista. Tieteellisen tiedon luotettavuus rakentuukin tutkimusrakenteen ja tutkimusmenetelmien vuoksi. Pelkän aistihavainnon sijaan tieteessä käytetään apuna mittalaitteita ja arkisen pohdiskelun sijaan nojaudutaan teorioihin. Tutkimustulosten julkaisun jälkeen julkaisukanavat ennakkoseulovat puuttelliset tutkimukset alan asiantuntijan voimin, joka yleensä on tieteenalan vanhempi tutkija. Julkaistu tutkimus asettuu vielä vertaisten verenhimoisen kriitin alle.

Tieteellisen tiedon julkisuus ja tiedon altistuminen kritiikille, jota eivät tee peräkammarin harrastajat tai itseoppineet nojatuolipohdiskelijat, vaan vertaisen koulutuksen ja tutkimustyötä tehneet tieteen teon ammattilaiset. Amatööritkin saavat kyseenalaistaa tutkimuslöydökset, mutta yleensä heikoin eväin. Yleinen suhteellisuusteoria kuvaa edelleen luotettavasti kaareutuvaa aika-avaruutta tuhansien harrastelijoiden hyökkäyksistä huolimatta.

Muiden tutkijoiden toimesta varmennettu tutkimus voidaan lopulta julistaa sen hetken parhaimmaksi totuudeksi. Totuuden määritelmä tieteessä on absoluuttinen, eikä tiede miljardein tutkimuksinkaan siihen koskaan yllä. Totuus onkin tieteessä ohikiitävä hetki kahden epävarmuuden välissä. Siitä huolimatta kännyköillä voi soittaa, lentokoneilla lennellä ja ravintolassa nautiskella vaikkapa pekoninmakuista jäätelöä. Tieteen jalo pyrkimys on kohti totuutta, mutta parhaimmillaankin se on totuuden jälkeen jäänyt kaksoisveli.

 

Mummo tekee tiedettä

 

Nyt moni muistaa mummon vanhan viisauden, joka oli perintötietoa, eikä tieteellä ollut tähän osaa kuin arpaakaan. Elämää ja sen arkiaskareissa jokainen pärjää normaalijärjelläkin. Ihmisen kognitiivinen perusta antaa eväät ongelmien ratkaisemiseen, niihin tilanteisiin mitä päivittäin koemme. Muutoinhan olisimme jo kuolleet sukupuuttoon mahtavasta älyykkyydestämme huolimatta. Ihminen on saanut nuotioonkin tulen jo satojen tuhansien vuosien ajan ilman valkotakkisten tutkijoiden monivuotista ja vähäisten apurahojen stressaamaa tutkimusta.

Mummo on voinut saada kristallisoituneen viisautensa yrityksen ja erehdyksen kautta kuin tiedemies. Ruskeakastikkeen pohjaan polttaminen on hyvin kvalitatiivista empiiristä tutkimusta, jossa ruskeakastikkeen lämmösiedon lujuutta mittaava mummo tuottaa tietoa samoin menetelmin kuin tieteentekijätkin. Tieto ei kuitenkaan ole julkisesti vertaisarvioitavissa, ellei mummo höperyyttään avaa tutkimustaansa sosiaalisen median mahdollistamissa julkaisukanavissa.

Lisäksi mummon ruskeakastikkeen ohje on hänen omien mieltymystensä tai perinteiden sävyttämä. Mummo voi myös omalla matriarkaarisella auktoriteetillaan saada kaupattua ruskeakastikeohjeensa ilman vastaanottajan kritiikkiä. Mummon pirtti voi olla kotoisa ja muistoja täynnä. Kynnys vittuilla mummolle pohjaan poltettujen ruokien paskasta mausta voi (toivottavasti) nousta niin, ettei kritiikkiä koskaan esitetä. Tässä kohdin tiede poikkeaa muorin kyökkipuuhastelusta.

Kritiikki ja asioiden kyseenalaistaminen on tieteen kehittymisen edellytys. Tutkimusten, teorioiden ja parkkiintuneiden uskomusten testaaminen eli falsifiointi seuloo pinnalliset viiden pennin “haistapaskatutkimukset” teräksen lujasta totuutta kohti marssivasta, miljardeja maksaneesta kokeesta, jolla otettiin taas niskalenkki yhdestä filosofisesta aksioomasta. Falsifiointi on purje, jonka tiede tarvitsee matkatakseen.

 

“Tiede on instituutio, ja tiede on tapa tuottaa tietoa.”

 

Tieteen tarkoitus on tutkia ympäröivää maailmaa ja selittää sitä objektiivisesti vailla tulkintoja. Se kuinka planeettaradat muodostuvat tai mitkä ovat demokratialle toimivan parlamentarismin ehto, ovat kysymyksiä joita tieteessä tutkitaan. Tieteen tarkoitus on matkata kohti mahdollisimman tarkkaa totuutta. Totuutta joka on vapaa tiedeyhteisön arvoista, tutkijoiden mielipiteestä tai poliittisesta hyväksynnästä.

Tämä kuva tieteestä hyvän tahtoisena maailman parantajana on infantiili ja naiiviudessaan naurettava kuin loppuun koluttu stand-up. Koulu- ja kuppikunnat, valtaa pitävien ja rahoittajien mielistely ovat osa tieteen teon arkipäivää. Kuin moni muukin juttu, myös tiede on ihmisten keskinäistä toimintaa.

 

Lähteitä:

Linkki blogitekstin alussa olevaan kuvaan

Kirja – Tutkijan arkipäivän etiikka

Jyväskylän yliopiston kurssi – Johdatus tieteen etiikkaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s