Taloustiede on paskaa tiedettä!

man-76196_1280

lapioidakko paskaa vaiko rahaa…

Totuuden politbyroo

 

Suomen talous on retuperällä. Näin ovat taloustieteilijät eli ekonomistit toitottaneet jo vuosikymmenen ajan. Ruotsissa talous on kasvanut samassa ajassa viidenneksen enemmän. Kahden prosenttiyksikön kasvu keskellä globaalia korkeasuhdannetta saa väen torin laidalle – oman vakioporukkansa ainakin. Eläkemenot kasvavat, hoivakustannukset nousevat ja valtiontalous on kestävyysvajeen kourissa. Eikä loppua tulevalle kurjuudelle näy.

Onneksi dystopian keskeltä löytyy ekonomistisen pelastusopin hankkinut valiojoukko. He tietävät ratkaisut kansakunnan murheeseen. Apteekkarien sijaan heillä on tarjota kurjuuden välttämiseksi muuta kuin masennuslääkettä. He ovat taloustieteilijöiden jalo armeija – ekonomistit. Pahaksi onnekseen heidän ratkaisunsa murheen välttämiseksi ovat kansalaisten (nyk. kuluttaja) mielestä persevanukasta.

En tiedä onkohan alkoholitutkijoilla uuden alkoholilainsäädännön vuoksi sama voimattomuuden tunne kuin tämän ajan ekonomisteilla. Viesti on yhtä ja seuraukset toista. Alkoholitutkijat varoittelevat alkoholin saatavuuden parantumisesta johtuvia kansanterveydellisiä vaikutuksia. Ekonomistit sävyttävät puhettaan samalla mollivoittoisella valituksellaan. Valtion velan kasvattaminen on tulevaisuuteen lykättyä verotusta. Silti kansa hurraa niille, jotka lupailevat ilmaista leipää ja sirkushuveja.

 

Taloustieteen keskiössä häärää ihminen

 

Taloustiede tutkii ihmistä tämän arkisissa toimissaan. Monimutkaisimmatkin makrotalouden yhtälöt pohjaavat ihmisen oletettuun rationaalisuuteen oman hyötynsä maksimoinnissa. Rationaalisuus ymmärretään taloustieteessä usein liian tiukaksi kuin tehdyt valinnat olisivat myös jälkijättöisesti fiksuja. Rationaalisuus on kivempaa ymmärtää vähän löysempien raamien sisään – kyvyksi loogiseen päättelyyn, a > b.

Rationaalisuus voidaan kyseenalaistaa psykologisilla selitysmalleilla. Ihmisen impulssiherkkys ja sosiokulttuurinen toimintaympäristö ovat muuttujia, jotka vaikuttavat ihmiseen pelkän rationaalisuuden lisäksi. Nämä argumentit nousevat esille kuitenkin vain heidän keskuudessaan, jotka ovat perehtyneet taloustieteelliseen argumentointiin. Kansan syviä tuntoja ei vielä tällä liturgialla puhutella.

 

Ekonomisti kauppaa kilpailukykyä

 

Ekonomistin vaatiessa palkkamalttia tai palkkojen leikkaamisia hörähtävät kansalaisten korvat tarkemmalle kuulolle. Isokenkäinen ja hyväpalkkainen ekonomisti, joka televisiossa asti kuuluttaa palkkojen leikkaamista nostaa kansalaisten ad hominem argumentoinnin esille: “Teeppä itse työtä tällä palkalla nii tiiät onko vara leikata!”

Euroopan rahaliittoon liittyessään Suomi luovutti perinteisen kilpailukykyä kohottaneen aseensa – devalvaation. Kilpailukyvyn edessä muurahaispesässä istuivat taipumattomat työmarkkinat ja umpiniskainen keskuspankki. Kumman kantti petti ensin taipui kilpailukyvyn palauttamiseksi. Euroopan keskuspankkia ei paljoa kiinnosta pienen Suomen kilpailukyky globaalissa työnjaossa. Se kantaa huolta koko euroalueesta ja siinäkin etupäässä sen maltillisesta hintojen noususta.

Tämän päivän kilpailukykyä parantavat toimet liittyvät julkisen vallan infra- ja verotuksellisiin toimiin, sekä työmarkkinoiden palkkajäykkyyksien purkamiseen. Klassisen talousteorian mukaan työllisyys asettuu aina uomiinsa palkkojen joustaessa suhdanteen mukaan. Ammattijärjestöjen monopolivallan vuoksi moinen kerettiläisyys ei Suomessa onnistu.

Nimellispalkkojen leikkaaminen on kuluttajalle (ent. kansalainen) efektiivisesti sama kuin devalvaatio. Kaupasta haalittavien hyödykkeiden suhteelliset hinnat kohoavat, mutta kilpailullisilla aloilla myös hinnat asettuvat vastaamaan kuluttajien (ent. kansalainen) alentunutta ostovoimaa. Nimellispalkat ja reaalipalkat ovat kaksi eri asiaa. Nimellispalkkojen leikkaaminen on kuitenkin herrojen metku, joka osuu suoraan kansalaisten kukkaroon. Sitä on vaikea hyväksyä, varsinkin jos herran perkele itse elää kuin Kroisos.

 

Kun veroeuron säästää, niin veroeuron tienaa

 

Veronkevennysten dynamiikka on ihmisten ymmärretäväksi kvanttifysiikan kaltainen paradoksi. On vaikea tajuta kuinka verojen keventäminen tuottaa verotuloja enemmän. On helppo ymmärtää verotus nollasummapeliksi. Euron veron kiristys tuottaa euron verran enemmän verotuloja. Ja näin se on pitkään voinut ollakkin. Ekonomisti vinkuu silti yhteisöveron tai pääomaverojen alentamista investointien houkuttelemiseksi. Kansalainen tulkitsee herran puhuvan frendeilleen lisää massia.

Globaalissa taloudessa maat kilpailevat myös verotuksella houkuttelevaisuudestaan kivana maana investoida. Kylmän sodan aikaisessa maailmassa verotus ei kohdannut samankaltaista kilpailua. UIlkopolitiikka näytteli talouspolitiikkaa merkittävämpää roolia. Luottamusta hoettiin, mutta ei markkinatalouteen. Nykyään maat kilpailevat toinen toisiaan vastaan kuin suurella gladiaattoriareenalla.

Laffer-kuvaaja on taloustieteessä verotuksen prosenttimäärän ja sen tuottavuuden välistä yhteyttä kuvaava käyrä. Jos vero on 0 % niin verotulot ovat myös 0 €, jos vero on 100 % niin verotulot ovat yhä 0 €. Sadan prosentin verotuksella tapetaan toimeliaisuus. Verotus saavuttaa tuottavuutensa näiden kahden ääripään välillä niin kutsutulla “tasangolla”, jonka jälkeen veroprosenttia kiristäessä verotulot hiipuvat kuin eilisen miehen testotasot. Globalisaation vuoksi Laffer-kuvaajien “tasangot” sijaitsevat yhä matalammilla veroprosenttien tasolla. Veron kevennys voi näin lisätä talouden dynaamisuutta ja tuottaa kohonneen toimeliaisuuden vuoksi myös lisää (pyhiä) veroeuroja.

 

Fakkiutunut ekonomisti on koko kansan hupiukko

 

Jokaisella alalla on omat slanggisanansa. Ekonomistit kärsivät ammatermiensä kirouksesta kuin kuka tahansa ammattiinsa fakkiutunut. Kansantaloutta buustavat toimet koituisivat koko kansan hyväksi, mutta sanomansa kanssa painiva ekonomisti ei saa ajatuksilleen kannatusta eikä vähiten siksi, että niitä ei ymmärretä, mutta myös siksi etteivät ne ole suosittuja. Ihmiset tykkäävät enemmän, kun heille antaa kuin ottaa. Taloustiede on paskaa tiedettä, koska politiikkatoimet joita taloustieteilijät suosittelevat eivät saa kansan keskuudessa ymmärrystä eikä kannatusta.

Verrattuna muihin tieteenaloihin kuten vaikkapa fysiikkaan tai lääketieteeseen taloustiede koskettaa jokaisen kansalaisen (nyk. kuluttaja) kukkaroa. Oma lompakko on lähinnä jokaisen sydäntä – varsinkin rintataskusssa. Suhteellisuusteorian parissa kansalaiset (nyk. kulututtajat) luovuttavat suosiolla, lääketeollisuuden suurinta saavutusta päänsärkylääkettä kiitellään jokaisena krapula-aamuna. Mutta kun ekonomisti keksii leikata tilinauhasta, niin johan vituttaa!

 

Lisätietoja:

Kirja – Kansantaloustiede – Jukka Pekkarinen & Pekka Sutela

Kirja – Julkistalous – Matti Tuomaala

Linkki Pixabayn kuvaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s