Identiteettien risteyksessä

streets-2278471_1280

Blogitekstini ovat pääasiassa yhteiskunta- tai taloustieteellisesti kuin filosofisesti orientoituneita yleissivistäviä katkelmia spesifistä aiheesta. Tämä teksti on omien tuntemusten pohdintaa. En perusta tekstin pätevyyttä kuin vain oman sieluni kalpean peiliin. Käytän tekstissä psykologista termistöä, mutta pyydän jo kättelyssä anteeksi etten ymmärrä käyttämieni sanojeni todellista merkitystä.

 

“You’ll hunt me, you’ll condemn me, set the dogs on me…” – Batman

 

Ihmisen minuuden kokemusta pitävät yllä narratiivit. Narratiivit ovat ikään kuin kertojia, jotka kuiskivat ihmiselle hänen tarinaansa: kuka hän on, mikä on hänen roolinsa tai paikkansa niin yhteiskunnassa, kaveriporukassa tai omissa oloissaan? Näiden tarinoiden kautta ihmiset jäsentävät olemassa oloaan. Voittajat kuiskivat toisenlaista tarinaa kuin luuserit. Alelaarista löytyvät klisee-lauseet muistuttavat meille näistä ainaisista taistelijoista.

Identiteetti on ihmisen minäkuvaan vaikuttavista voimista väkevin. Identiteetti koostuu useasta eri lähteestä, jotka kuiskivat sen kokonaisuuden, jonka kautta ihminen peilaa itseään suhteessaan ympäristöön – työyhteisöön, perheeseen tai frendeihin. Vahvasta tai heikosta ammatti-identiteetistä kertova narratiivi heijastuu ihmisen käyttäytymiseen ammattiylpeytenä tai sen puutteena. Heikko itsetunto on minäpuhetta, joka ei ole saanut mahdollisuutta.

Narratiivisessa psykologiassa ihmiset rakentavat tarinoiden kautta identiteettinsä lisäksi myös tulkintansa omasta elämästään. Onko menneisyytesi vankila vai koulu, saattaa olla loppuun koluttu kysymys, mutta narratiivinsa kautta sen vastaus esittäytyy kysyjälleen. Tulkintansa kautta narratiivi heijastuu ihmisen käyttäytymiseen ja tekojemme kautta haemme tulkintaa siihen kysymykseen: kuka minä olen?

 

“It’s not who I’am underneath but what I do that defines me.” – Batman

 

En jaksa uskoa, että ihmiset muuttavat syvälle juurtuneita tapojaan yht’äkkiä. Joku voi lopettaa tupakoinnin tai juopottelun yhteen hetkeen, mutta ääripäästä käsin tai poikkeustapauksilla on heikko argumentoida. Valtaosin ihmiset palaavat vanhoihin tapoihinsa, kun vanha ja tuttu onkin pois niin usein uusi vieras tuntuukin pelottavalta. Pysyvimpien muutosten taustalla usein häärää pitempiaikainen turhautuminen saati epäonnistumisten suuri kolonna.

Kun peilaan omaa elämääni, ymmärrän narratiivien kautta tapahtuneen muutoksen. Olen itse käynyt amiksessa raksapuolen ja tätä nykyä opiskelen yliopistossa humboldtilaiseen haahuilun tyyliin. Siinä, että ihmiset paikkaavat aikuisiällä nuoruutensa valintoja ei ole tietenkään mitään ihmeellistä. Enkä tässä koita todistella mitään ihmisenä kasvamisen suurta eeposta. Lähinnä tarkastelen rakennuksilta yliopistoon kulkenutta matkaani kuin vieraan heimon luokse eksynyt antropologi.

 

“You change things, forever, there’s no going back.” – Joker

 

Vajaa kymmenen vuotta sitten rakensin kuin kirvesmies rakennusalasta ammattini identiteettiä. Työskentelin maalarina kuin oli tehnyt isänikin, jonka jalanjäljissä työmaille astelin. Työn suhdanne- ja vuodenaikavaihtelut, jatkuvat lomautukset ja taloudellisesti kepeä tilanne ilman raskaita asuntolainoja tai ruokittavia suita tarjosi mahdollisuuden tai pakon hakeutua uudelleen koulutettavaksi. Päätös hakeutua yliopistoon oli ehkä raksamiehelle suureellinen, mutta itse olin harrastusmielessä yrittänyt tutustua taloustieteeseen ja filosofiaan jo omin voimin.

Aikalailla koko rakennusalalla työskentelyni ajan sisälläni kyti sivistyksen tuli. Harrasteluistani huolimatta narratiivin vaihto raksaduunarista nuoreksi tutkijaksi (hienompi nimitys yliopisto-opiskelijasta) kesti kolmen ensimmäisen lukuvuoden ajan. Epäily siitä voiko rakennuksilla päänsä pehmentänyt ääliö pärjätä yliopistossa, oli jarru, joka helpotti vasta opintojen alettua sujua. Onnistumiset ruokkivat tekemistä.

 

“Why do we fall?

– So we can learn to pick ourselves up.” – Alfred J. Pennyworth

 

Nykyään opinnot etenevät yliopistolla kuin suprajuoksevana. Työskentely rakennustyömaalla huutaa toista maata. En kiroa rakennusalaa, enkä raksatyötä, työtähän se on kuin mikä tahansa muukin työ. En voi kirota kuin itseni. Akateemistuvana haihattelijana rakennusala ei kuulu enää identiteettini etupiiriiin. Osittain yhä haluan tehdä maalarin töitä, mutta toimialan kulttuuri on nykyään minulle luotaantyöntävä kuin suomi-räp.

Odotan kuinka suhtautumiseni yliopistoon syvenee opintojeni edetessä. Väistyykö identiteetin vahvistumisen myötä myös tällä hetkellä minua riivava infantiili ylimielisyys rakennusalan kulttuuria kohtaan? Tunnen olevani kuin risteyksessä. En ole tekemässä valintaa vaan kääntyessäni jo toisaalle jätän katkeria hyvästejä menneelle. Saanko tasoitettua narratiivien tanssahtelun kuin olohuoneen seinän…

Asiat eivät aina selity pelkällä tekemisellä tai tekemättä jättämisellä. Se ettei hommat lähde rasvatun lailla sujumaan, ei vielä todista miehen huonoudesta. Taustalla voi olla pelkän tyhmyyden lisäksi myös minäkuvaan tai identiteettiin liittyviä “vääriä” narraatioita. Toimialan muuttuessa tyystin toiseksi, myös jaloittelu uudella maaperällä hörppää aikansa. Olen armollinen itselleni – sillä mitäpä muutakaan voisin.

 

So we’ll hunt him.

Because he can take it.

Because he’s not our hero.

 He’s a silent guardian,

a watchful protector.

A dark knight.”

-Jim Gordon

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s