Täydellinen ja epätäydellinen kilpailu

markkinat

Täydellisempää hakea saa

 

Täydellisen kilpailun markkinat on taloustieteellinen hypoteesi, mitä ei löydy sen ehdottomassa määritelmässä mistään päin maailmaa. Hypoteesi on kuitenkin tärkeä, koska sitä vasten voidaan peilata markkinoiden todennäköistä kykyä toimia ja olla tehokkaat. Täydellisen kilpailun markkinoilla on neljä ehtoa, joiden kaikkien on täytyttävä.

  1. Ostajia ja myyjiä on oltava “riittävän” monta, ja joiden markkinaosuus on niin pieni, ettei se voi yksin vaikuttaa hintatasoon.
  2. Kaikkien tuottamat hyödykkeet ovat tismalleen samanlaisia. Kuluttajalle on tällöin samantekevää keneltä hän on tuotteensa ostanut.
  3. Kuluttajilla on hyödykkeistä täydellinen informaatio. Eli kuluttajat tietävät tismalleen, mitä ovat ostamassa.
  4. Markkinoille on jokaisella täysin vapaa pääsy, sekä markkinoilta voi poistua kuin haluaa.

Täydellisen kilpailun markkinoiden vaatimukset eivät milloinkaan täyty, sillä aina on epätäydellistä informaatiota. Kuluttajat eivät tiedä täydellisesti mitä ostavat. Yritykset luovat markkinoinnilla mielikuvia tuotteidensa paremmuudesta. Ostajia voi toki olla riittävästi, mutta myyjiä vain muutama kuin Suomen päivittäistavarakaupassa. Markkinoille pääsyä rajoitetaan usealla alalla toimiluvin ja pätevyysvaatimuksin. Eivätkä nämä ole huonoja asioita, sillä on hyvä, ettei jokainen puoskari voi itseään lääkärinä mainostaa. Valitettavana vaihtoehtona kylläkin.

 

Monopoli menemättä lähtöruudun kautta

 

Markkinoilla tapahtuva vaihdanta (kaupankäynti)  tapahtuu – yleensä aina – epätäydellisillä markkinoilla. Voisi todeta markkinoiden olevan epätäydellinen, koska myös ihminen on epätäydellinen. Epätäydellisen markkinan irvikuva on monopoli. Vannoutunut markkinafundamentalisti voisi väittää monopolin olevan markkinoiden yksinvaltias, hinnan asettaja sekä ihmisten ryöstäjä.

Monessa tapauksessa monopoli voi olla perustelua kansan holhoamisen nimessä kuten vaikkapa Alkon kohdalla. Monopoli voi syntyä uuden teknologisen innovaation ja sen tuoman patenttisuojan vuoksi, jolloin yritys ei kohtaa kilpailua, koska markkinoilta ei löydy sen tuotteelle subsituuttia. Toimivilla markkinoilla uuden innovaation myötä syntyneet voitot houkuttelevat muutkin alasta ymmärtävät kehittelemään omia verrokkejaan. Tällöin monopoliasema jää hetken huviksi kuin juhannusilta.

Monopoli voi syntyä pääomavaltaiseen alaan, jolle ei markkinoiden pienen koon vuoksi löydy siten kilpailijaa. Tällöin puhutaan luonnollisesta monopolista. Rautatie- tai sähkönjakeluverkko käyvät esimerkeistä luonnollisista monopoleista. Olemassa olevien lisäksi rakennetut rinnakkais verkot eivät olisi pääomavaltaisuutensa vuoksi kannattavia investointeja. Monopolien sijaa epätäydellistä kilpailua arkisemmin esittää oligopoli.

 

Oliko poli oligopoli?

 

Harva yritys on bisneksessään monopolin omaava ruhtinas. Suuryritykset ovat tyypillisesti oligopoleja. Perinteisiä oligopoleja ovat mediatalot, autonvalmistajat ja älylaitteiden valmistajat. Vaikka lehtiä ja automerkkejä on lukuisia, keskittyy niiden valmistus vain muutaman omistajan varaan. Oligopolien synnyn merkittävimpänä tekijänä on suurtuotannosta saatavat edut. Pienet toimijat joutuvat painimaan korkeampien yksikkökustannusten kanssa. Vaikka suuryrityksellä on suurtuotannon edut taustallaan, niin markkinoille se ei voi tuotteitaan mihin hintaan tahansa tuoda.

Kuin Russell Crowe, John Nash kehitti vuonna 1949 peliteorian, joka on nykyään laajalti käytössä niin taloudessa kuin politiikassa ylipäätään. Peliteorian ydinajatus on, ettei kilpailijat pyri itsekkäästi maksimoimaan omaa etuaan, vaan pelaavat etunsa vuoksi parhaimman todennäköisyyden mukaan. Jos täydellisen kilpailun markkinoilla yritys on hinnan saaja ja monopoli hinnan asettaja niin oligopoli on pikemminkin hinnan etsijä. Peliteoreettisesti oligopolin ei kannata asettaa hintojaan korkealle kuin ei myöskään liian matalalle.

Oligopolisessa kilpailussa yritys on kuin mediaaniäänestäjä, jonka kannattaa turvautua suht lähelle poliittista keskustaa. Näin mediaaniäänestäjä saa suurinpiirtein haluamansa kuin oligopoli hintansa. 

 

Kartellien houkutus

 

Täydellisen kilpailun markkinoiden ehdoksi voisi laskea myös toimivan oikeusvaltion. Ilman toimivia instituutioita markkinoilla tapahtuva vaihdanta ei onnistu. Vahvemman oikeus jylläisi kaikkien kustannuksella. Huumekartellien lisäksi myös suuryrityksillä on hinnan etsijän sijaan houkutus järjestäytyä monopoliksi. Kartellisopimukset ovatkin  usein lainvastaisia.*

Kartellidiileillä yritykset sopivat markkinoilla olevasta hinnasta. Kartellien oman edun nimissä on hyvä, ettei uusia pyrkyreitä pääse markkinoilla. Korruptio onkin kartellien vahva ase pitää lain laiska käsi poissa bisneksistä. On selvää, ettei kartellit ole kuluttajan kannalta paras ratkaisu. Sopimalla puuhatut voitot koituvat lopulta koko kansantalouden (tehokkus)tappioksi.

Kilpailun ei aina tarvitse olla tarjontalähtöistä myös kysyntä voi luoda monopolistisen tilanteen. Tällöin markkinoilla on yksi ostaja, silloin puhutaan monopsonista. Suomen työmarkkinat ovat puolestaan esimerkki bilateraalisesta monopolista. Tällöin niin myyjiä (ammattiyhdistys) kuin ostajia (EK) on markkinoilla vain yhdet. Työehtosopimukset määrittävät ehdot, miten ja mihin hintaan työtä Suomessa tehdään.

 

Lopuksi

 

Markkinat eivät ole koskaan täydelliset. Markkinoilla esiintyy aina tietämättömyyttä tai toisten ylivertaista taitavuutta. Täydellisten markkinoiden tilanne on kuitenkin ideaali, johon lainsäätäjien eli markkinoiden mahdollistajien on hyvä pyrkiä. Täydellisen kilpailun markkinoilla kuluttajan kohtaama hinta on täsmälleen sama kuin yrityksen rajakustannus.

Markkinatalous ja kapitalismi eivät ole sama asia. Monopolien ja oligopolien tapauksissa (päämäärä johon kapitalisti pyrkii) syntyy täten aina tehokkuustappioita, jotka eivät ole kansakunnan kokonaisedun mukaista. Kansantalouden kannalta onkin mielenkiintoinen kysymys: kuinka hyvin suurtuotannon edut kuittaavat syntyneet tehokkuustappiot markkinatasapainossa?

 

*Laillisiakin kartelleja löytyy kuten OPEC, joka keskinäisin diilein järjesti 1970-luvulla öljykriisin.

 

Lisätietoja:

Kirja – Kansantaloustiede – Jukka Pekkarinen & Pekka Sutela

Linkki – Pixabayn kuvaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s