Minä ja Kekkonen

MinäjaKekkonen

“Suomenkielessä on vakiintunut ilmaisu moisille ‘tosiasioille’, niitä sanotaan yksinkertaisesti valheiksi.” 

Kaihomielisimmät saattavat yhä kaipailla Kekkosta. Tämän ajan media- ja somekohut kannustavat muistelemaan kadonnutta kultaista aikaa.  “Ennen oli kaikki paremmin.” on lauseen parsi, joka kultaa, mutta vääristää menneen ajan. Lasse Lehtisen kirjassa Minä ja Kekkonen ei menneeseen haikailla. Siinä Neuvostoliiton renkinä toiminut presidentti Kekkonen ei ole tarujen ritarillinen legenda, vaan valtaansa varmisteleva poliittinen opportunisti, jonka tekoja isäm maallisimmat pitäisivät tänä päivänä maanpetturuutena.

 

”Opportunismi on taito purjehtia toisten nostamalla tuulella.”

 

Kirja on kertomus Lasse Lehtisen suhteesta hahmoon nimeltä Kekkonen ja aikaan, jossa tuoksui suomettumisen tunkkainen katku. Teos ei jumiudu pelkästään Kekkosen uraan, vaan pohjustaa myös Suomen historian tapahtumia, jotta lukija ymmärtäisi miksi Kekkosesta tuli lopulta demokraattisen valtion itsevaltias. Lehtinen kirjoittaa J.K. Paasikivestä, Väinö Tanneristä, Mannerheimista ja monesta muusta aikansa merkittävästä poliitikosta. Pelkkää kekkostelua kirja ei todellakaan ole.

En puutu tässä kirja-arvostelussa Urho Kekkosen poliittiseen uraan tarkemmin. En usko, että spoilaaminen pilaisi kenenkään lukukokemusta, koska luulen kaikkien kirjaan tarttuvien tuntevan UKK:n tarinan jo entuudestaan. Tutut yöpakkas- ja noottikriisit ovat kirjassa mukana, tiukka vuoden 1956 presidentinvaali kuin myös suvereenit muut presidentinvaalit. Viimeisen presidenttikauden lopettanut sairastuminen ja sen julkinen peittely löytyvät niin ikään tästä kirjasta.

 

“Taidatte olla pelkkiä paskahousuja ja tyhjätaskuja.”

 

Lehtisen teos on lajissaan hauskimpia, mitä olen kuunaan lukenut. Kirjassa nostetaan kuin heittoina valtiopäämiesten sitaatteja sekä hauskoja anekdootteja. Tarina vuorineuvoksesta joka otti laulutunteja osatakseen laulaa Kekkosen mielilaulun lähes nuotilleen, on esimerkki kirjan kepeästä luonteesta. Lehtisen kirjoitustyyli on mukaansatempaava, mikä ei ole yllätys, kun huomioon ottaa kirjailijan julkikuvan. 

Hauska piirre kirjassa on myös se, ettei lukija tiedä mistä seuraava luku kertoo. Kirja leikittelee ajalla kuin Christopher Nolanin elokuvat. Yksi luku käy kansalaissotaa läpi, seuraavassa keskitytään Paasikiveen ja kohta ollaan jo takaisin nuoressa Kekkosessa. Tämän kaiken keskelle Lehtinen istuttaa oman poliittisen heräämisen hetkiä, muistoja nuorena kansanedustaja äänestämässä Kekkosen virkautta jatkaneen poikkeuslain puolesta tai yhteisiä hetkiään Johannes Virolaisen kanssa. Pelkkään kekkosteluun tottunut jää näissä kohdin kylmäksi kuin lihatiskin lohi.

 

”Tosiasioiden tunteminen ja tosiasioiden tunnustaminen, tulevaisuuteen liittyvä kaukonäköisyys ja fantasia, joka seisoo lujasti maassa kahdella jalalla.”

 

Luulin, että minulle Urho Kekkosen elämä ja poliittinen ura oli tuttu. Kirja toi aimosti uutta näkökulmaa Kekkosen tapaan harjoittaa politiikkaansa. Tiesin kyllä Kekkosen kumarrelleen Kremliin päin, mutta aivan yhtä häikäilemättömäksi häntä en olisi toimissaan uskonut kuin Lehtinen kirjassaan väittää. Harvapa oikeusministeri on kirjoittanut edustamalleen hallitukselle välikysymyksen. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti ja sen taustalla häärännyt Kekkonen näyttäytyy kirjan jälkeen entistä ristiriitaisemmalta hahmolta Suomen lähihistoriassa. Noottikriisin lisäksi myös yöpakkaset olisivat olleet lavastettu näytelmä kansalle, jonka voimin esitettiin Kekkosen supervoimat pelastaa pieni Suomi suuren ja mahtavan Neuvostoliiton kynsistä. 

Lehtinen tuo tunkkaisen suomettuneisuuden lukijan hajuhermojen ulottuville. Tämän päivän napsahdusherkän ja kohua alati metsästävän ajan vikkelistä katsottuna, on vaikea kuvitella kuinka ulapalla suomalaisia pidettiin poliittisesta päätöksenteosta 1970-luvulla. Ulkopolitiikka ja idän suhteet olivat Kekkoselle kuin Jeesus juopolle. Neuvostoliitosta ei saanut pahaa sanaa sanoa. Media, yliopisto kuin poliitikotkin tanssivat Kekkosen tahtiin ja tämä Kremlin. 

 

“Kansa ei ole huomenna sitä, mitä ylioppilasnuoriso on tänään.”

 

Lehtisen kirjan kautta treenautuu historian tutkielmien lukutaito. Hän on tunnettu SDP:n kansanedustaja ja europarlamentaarikko. Kirjaa lukiessa tämän osasi ottaa huomioon. Eteenkin niissä kohdin, missä Lehtinen nostaa Väinö Tannerin itsenäisyystahdon takuumieheksi jatkosodan aikana. En väheksy Tannerin merkitystä Suomen poliittisessa historiassa. Demarin tarve korotella toista demaria kuitenkin pistää silmään. Uskon muidenkin historian tutkijoiden olevan sen verran omavoimaisia, että kullakin heistä on mielipiteensä ja poliitinen kantansa ilman puoluekirjaakin. 

Kirjassa on myös avointa pohdintaa historian tutkimiseen liittyvästä problematiikasta. Arkistojen avautumisen vuoksi lähdemateriaalia on nykyään enemmän käytössä, mutta kuinka luotettavia ovat uudet lähteet? Monesta muusta tieteenalasta poiketen historian teorioita on huono koejärjestelyin testata. Vuoden 1956 presidentinvaaleja me emme voi laboratorio-oloissa testata. Uskon kuitenkin kehityksen kehittyvän historien tutkimuksessa. Vanhat kekkostulkinnat saavat asettuta kriitiseen valoonsa. Sillä aivan kuin luonnontieteessä, myös historian tutkimuksessa uusi tieto nousee vanhan tilalle.

Lasse Lehtisen kirjoittama lähes viisisataa sivuinen teos on kattava kuvaus Suomen pitkäaikaisimman presidentin elämästä ja urasta. Mukana kulkee Lehtisen oma suhteensa Urho Kekkoseen. “Tapasin hänet, yhtä kertaa lukuun ottamatta, vain linnan kutsujen kättelyjonossa.” Kirja on hauskasti kirjoitettu, ja siksi se sopii niille, jotka eivät niin Kekkosta kuin historiaa halua tosikkomaisuudella pilata. Demarius paistaa läpi, muuten hauska ja kuvaava.

Minä ja Kekkonen ****

 

”Minä olen kaikkeni yrittänyt ja aina ollut pienen ihmisen puolella, mutta kun minä kuolen, niin minulle ei anneta koirankaan arvoa”. – Urho Kaleva Kekkonen

 

Lisätietoja:

Kirja – Minä ja Kekkonen – Lasse Lehtinen

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s