Joseph A. Schumpeter & Luova tuho

Joseph Alois Schumpeter 1883 – 1950

Kun brittiläisen taloustieteilijän John Maynard Keynesin suhdannepolitiikkaan pureutunut finanssipolitiikka otti 1930-luvun laman ja myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen kultaisia askeleitaan, jäi itävaltalainen taloustieteilijä Joseph Alois Schumpeter teorioineen auttamatta aikansa valovoimaisimman taloustieteilijän varjoon. Schumpeterin radikaali innovaatioteoria ei myöskään osunut ajan hermoon, sillä keynesiläinen komentotalous nähtiin kuin kirkastuksena sodanjälkeiseen jälleenrakennusaikana. Lisäksi Schumpeterin ajatusten matemaattinen mallintaminen on ollut vaikeaa aina nykyaikaisten ekonometristen instrumenttien kehittymiseen asti. Silti Schumpeterin ajatusten perintö lepää yhä kansantalouden kasvuteorioissa.

*

Schumpeterin innovaatioteoria

*

Schumpeteriläisen innovaatioteorian keskiössä on innovoiva yrittäjä, jonka inhimillisen pääomansa (osaaminen) turvin kehittää uusia innovaatiota syrjäyttämään markkinoilta edeltäjiään pois. Schumpeterille  innovaatiot eivät olleet kuitenkaan vain uusien hyödykkeiden kehittelyä, vaan myös organisaatiouudistukset ja uusien markkinoiden avaaminen kuuluivat schumpeteriläiseen käsitykseen innovaatioista. Schumpeteriläisen innovaatioteorian keskiössä hääräävä yrittäjä on schumpeteriläinen yrittäjä vain tuottaessaan uusia innovaatioita.

Kansantalouden läpi kulkeva innovaatioprosessi uudistaa taloutta karsien vanhat keksinnöt pois aina kauppojen pölyttyneitä ylähyllyjä myöten, tätä prosessia Schumpeter kutsui “luovaksi tuhoksi”. Luova tuho on seurausta uusista innovaatioista, jotka syrjäyttävät markkinoilta vanhoja innovaatiota. Schumpeterille luova tuho oli kapitalisminin ylläpitävä voima, joka jatkuvan uudistumisen kautta kehitti kapitalistista tuotantoa. Aivan kuin Marx, myös Schumpeter näki jatkuvan uudistumisen kapitalistiselle tuotannolle välttämättömäksi. 

Teknologinen kehitys nähdään tänä päivänä uusshumpeteriläisissä teorioissa keskeisenä osana kansantalouden kasvuprosessia. Endogeenisen kasvuteorian ytimessä on inhimillisen pääoman merkitys teknologisen kehityksen ajurina. Talouskasvu kumpuaa endogeenisessä kasvuteoriassa kansantalouden omista lähtökohdista, kuten innovaatioista ja inhimillisestä pääomasta. Näihin tekijöihin hallitus voi vaikuttaa suoraan omalla politiikallaan, esimerkiksi luomalla otolliset kannustimet uuden oppimiseen, yrittämiseen ja innovointiin.

*

Luova tuho

*

Luova tuho esitellään Schumpeterin tuotannossa vasta vuonna 1942 teoksessa “Capitalism, Socialism and Democracy”. Teoksessa Schumpeter maalaa kapitalismin loppua, mutta toisesta suunnasta kuin Marx, joka näki vain riistoa ja vääjäämättömän lopun porvarilliselle kapitalismille. Schumpeter näki kapitalismin lopun sen aiheutuneiden kasvaneiden skaalaetujen tuottaman hallintotavan ja yhteiskunnan byrokratisoitumisen myötä.

Suuret yritykset vaativat Schumpeterin mukaan byrokraattisen hallintotavan ja koska suurissa yrityksissä tuotannon rajakustannukset ovat skaalaetujen vuoksi matalammat kuin pienissä yrityksissä, on suurissa yrityksissä niin tuotanto kuin tuotannon innovointikin kannattavampaa kuin pienissä yrityksissä. Aikaa myöten yhteiskunnassa olisi vain yritysjättiläisiä ja autotallissa häärineet innovoivat yrittäjät olisivat vain muisto kapitalistisen tuotantotavan aamunkoista.

Koska luova tuho alati uudistaa kapitalistista tuotantoa voidaan schumpeteriläinen innovaatioteoria nähdä myös sellaisenaan kansantalouden keskeiseksi kasvuteoriaksi. Schumpeter näki luovan tuhon kansantalouden keinoksi nousta taloudellisten laskusuhdanteiden aikana. Hänen mukaansa laskusuhdanteet ruokkivat yrittäjien kannustimia innovoida, kun taas Keynes näki laskusuhdanteet lyhyen ajan inhimillisenä kärsimyksenä, jota tuli lääkitä ekspansiivisella finanssipolitiikalla.

Tässä kohdin Schumpeter ja Keynes voidaan laittaa tukkanuottasille, sillä Keynes ja Schumpeter näkivät keinot taloudellisen laskusuhdanteen korjaamiseen eri tavalla. Schumpeterin mukaan julkisen vallan ei pidä sekaantua talouden laskusuhdanteisiin, sillä se estäisi luovan tuhon kautta tapahtuvan talouden uudelleen sopeutumisen. Keynesin keskeinen argumentti laskusuhdanteiden korjaamiseen oli kansantalouden puutteellinen kokonaiskysyntä, jota julkisen vallan täytyisi kasvattaa lisäämällä julkisia menoja.

Keynes ei uskonut luovan tuhon kautta tapahtuvaan tuotantovälineiden nopeaan sopeutumiseen. Keynesiläisyyden kulmakivi on julkisen vallan kautta ohjattavat menot, ja on sikäli jopa paradoksaalista, että niin Schumpeterin – joka kapitalismia koskeviin teorioihinsa selkeästi vaikuttui Marxin tuotannosta – että myös Keynesin nimen alle, voidaan tunnustaa marxilaista perinnettä, sillä finanssipoliittista elvytystä voidaan toteuttaa myös sosiaalipolitiikan keinoin.

*

Kyytiä myös uusklassiselle taloustieteelle

*

Keynesiläisen finanssipolitiikan lisäksi Schumpeter kritisoi uusklassista taloustiedettä sen stationaarisesta tulkinnasta. Uusklassinen taloustiede käytti talouden ihannetilana “täydellisen kilpailun” -hypoteesia. Siinä yrittäjiä ja kuluttajia olisi markkinoilla niin paljon, ettei yksikään markkinoilla toimiva voisi vaikuttaa hintoihin. Lisäksi täydellisille markkinoille ominaista olisi markkinaosapuolien täydellinen tietämys markkinoilla olevista hyödykkeistä, sekä vapaa pääsy kuin poistuminenkin markkinoilta – eli olemattomat transaktiokustannukset informaation hankkimiseen ja markkinoille pääsyyn.

Täydellisen kilpailun markkinat olivat Schumpeterille täydellisen pysähtyneisyyden tila, jossa yrittäjillä ei olisi kannustimia innovoida, sillä kaikki ylimääräinen innovointi tai investointi näkyisi hinnoissa ja karkottaisi näin ollen asiakkaat toisille apajille. Schumpeterille kilpailu kapitalistisessa taloudessa on ensi sijaisesti uusien ja vanhojen tuotantotapojen välistä. Luovan tuhon ansiosta kapitalistinen kilpailu oli Schumpeterille dynaamista, jota eteenpäin ajaa yrittäjien mahdollisuus liikevoittoon. Hän ei pitänyt tuotantorakenteen sisäistä kilpailua keskeisessä roolissa, vaan painotti innovaatioiden merkitystä uuden ja vanhan tuotantotavan välisessä kilpailussa. 

Suomen 1990-luvun lamaa tarkastellessa ovat empiiriset havainnot tukeneet sitä, että taantuman aikana tehottomat yritykset kuolevat markkinoilta pois ja tuottavat yritykset säilyvät markkinoilla. Kun tuottavuudeltaan heikot yritykset korvaantuvat tuottavuudeltaan kannalttavilla yrityksillä, näin myös kansantalouden kokonaistuottavuus kohoaa ja kansakunta vaurastuu paremman tuottavuuskehityksen seurauksena. Yritysten välisen kilpailun kautta luova tuho putsaa kansantaloudesta tehottomuutta pois.

Sitten Schumpeterin on luova tuho kehittynyt käsitteenä, sillä enään se ei roiku vain eksentristen yrittäjien – innovoivien Pelle Pelottomien – harteilla, vaan kansakunnan institutionaalinen koneisto on oltava viritetty tuottamaan kilpailulliset markkinat ja sinne osaavat ihmiset.

*

Lisätietoja:

Artikkeli – Schumpeter ja luova tuho – Petri Böckereman (2001)

Rapotti – Työn murros – Antti Kauhanen, Mika Maliranta, Petri Rouvinen & Vesa Vihriälä (2015)

Kirja .- Capitalism, Socialism and Democracy (1950)

Kirja – Talous ja yhteiskunta teoria II – Petri Böckerman (2016)

Kirja – Arjen talous – Petri Ruuskanen (2004)

Linkki – Joseph A. Schumpeterin kuvaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s