Wagnerin laki

Adolph Wagner (1835 – 1917) oli saksalainen taloustieteilijä.

Vuonna 1883 saksalainen taloustieteilijä Adolph Wagner huomasi teollistuvien yhteiskuntien kimpusta ilmiön, että kokonaistuotantoa nopeammin kasvoi julkisen sektorin koko. 1880-luvun dickensmäisen ryysyläisissä yhteiskunnissa moinen kehitys oli epäilemättä tervetullutta. Mutta kehitys ei ole jäänyt vain kehittyvien yhteiskuntien tasolle. Länsimaisissa valtioissa julkisen sektorin koko on jarkanut kasvuaan savupiipputeollisuuden syntymisen jälkeen. Syitä julkisen sektorin kasvulle voidaan toki etsiä useita, mutta Wagnerin laki on selkeä pelkistys ihmisten kasvavista tarpeesta. Vaalien alla ihmisten kasvavat tarpeet näkyvät ehdokkaiden katteettomissa lupauksissa.

*

Wagnerin lain kaunis pelkistys

*

Lyhykäisyydessään Wagnerin laki voidaan siis ilmaista äänestäjien ja kansalaisten kasvavina tarpeina julkisen sektorin tuottamille hyödykkeille. Taustalla häärää ajatus siitä, kun kansalaiset vaurastuvat, ja BKT nousee kuin työmies ja ihmisten vauraus uusinen bemareineen ja valkeahohtavinen kivitaloineen ovat jo haukotuttavan arkisia, muuttuvat myös preferenssit julkisten palveluiden suhteen. Kansalaisille eivät enää riitä  pelkät perustarpeet, vaan niiden lisäksi julkisen sektorin on sponsoroitava veronvähennyksin polkupyörän ostoa, uutta terveysharrastusta ja herra ties mitä?

Wagnerin lain keskiössä on mediaaniäänestäjä. Julkisen sektorin tarjoamille palveluille voidaan kirjoittaa mediaaniäänestäjän kysyntäfunktio. Jossa julkisia palveluita tuotetaan, kun tunnetusti kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

 g = h (p,y) 

Jossa g = julkisen sektorin tuottama hyödyke (tarjonta), h = julkishyödykkeen kysytty määrä (kysyntä…) , p = hinta ja y = äänestäjien mediaanitulo. Pelkistetysti voidaan siis ajatella, että julkisen sektorin tuottamien hyödykkeiden kysyntään vaikuttaa kuin yksityishyödykkeisiinkin niiden hinta ja käytettävissä olevat tulot. Toki oletuksena on edelleen, että kysynnän ja tarjonnan välillä on tasapaino, kuten yhtälö osoittaa.

Ongelma tulee siinä, ettei yksikään kansalainen/äänestäjä tiedä paljonko julkisesti tuotettu hyödyke maksaa. Itku kurkussa maksetut tuloverot voivat vielä hahmottua tilinauhan mukaan, mutta moni sekoaa laskuissa, kun mukaan otetaan arvolisäverot yms. Yksityisellä sektorilla hyödykkeiden hinnat eivät ole ongelma, sillä koko homma perustuu pitkälti hintainformaatioon.

Mediaaniäänestäjän rooli paljastuukin sen myötä, että mediaaniäänestäjä on tulosiirtojen saannin suhteen voittavassa asemassa. Demokraattisesti valittujen valtuustojen ja parlamenttien edustajille on oman äänimäärän nimissäkin jo kannattavaa luvata uusia julkisen sektorin palveluita, eteenkin jos maksajaksi voidaan osoittaa muu kuin äänestäjä itse. Taloustieteellisellä jargonilla sama, mediaaniäänestäjän julkishyödykkeiden tulojousto on enemmän kuin yksi, eli g > 1.

Vaikka mediääniäänestäjän osuus on tuntuva, ei se pelkästään selitä Wagnerin lain mukaista selitystä julkisen sektorin taipumukselle paisua taloudellisen vaurastumisen myötä. Julkisen sektorin kasvua voidaan selittää myös sen vuoksi, että se sopii yksityisten intressien ajamiseen. Tätä voidaan selitää kolmen tavan kautta: 1. hallinnon ja turvallisuuden kehittäminen tukee yksityisiä markkinoita, 2. taloudellinen kehitys nostaa hyvinvointipalveluiden kysyntää ja 3. luonnollisten monopolien säätelyyn ja johtamiseen tarvitaan valtion väliintuloa. 

*

Wagner vs Keynes – talouskasvu vs julkinen talous

*

Keskustelu julkisen sektorin koon ja talouskasvun välillä on sointunut jo Wagnerin huomiosta lähtien. Peruskysymys julkisen talouden ja kansantalouden kasvun välille on aseteltu: kasvattaako talouskasvu julkisen sektorin kokoa kuten Wagner väitti, vain kasvaako talous julkisten menojen myötä. Suhde talouskasvun ja julkistalouden välillä on näiden kahden kysymyksen myötä asetettu perinteisen oikeisto-vasemmisto-akselille.

Wagnerin omat ajatukset liitetään aikansa valtavirtaan eli uusklassiseen taloustieteeseen, jonka keskiössä on rationaalinen kuluttaja sekä vapaat markkinat, tällöin julkisen sektorin puuttumista talouteen ei katsottu hyvällä. 1930-luvun laman myötä tapahtuneen keynesiläinen vallankumouksen myötä ääni kellossa vaihtui. Keynesiläisyydessä painotettiin julkisen vallan touhukkuutta vaikuttaa laman hoitoon aktiivisen budjettipolitiikan keinoin.

Vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa taloustieteilijät Sheilla Nyasha ja Nicholas M. Odhiambo käsittelevät systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla taloudellisen kasvun ja julkisen sektorin koon välistä kausaalivaikutusta. Tarkastelussa oli useita maita (mm. OECD & BRICS) ja tarkasteluajanjaksot vaihtelivat maittain, mutta esim. USA:sta dataa oli jo vuodesta 1929. Tulokset eivät olleet täysin yksiselitteisiä.

Tutkimuksessa löytyi neljä luokkaa, joihin maat jakautuivat. Ensimmäisessä luokassa näyttöä löytyi keynesiläisyyden puolesta, toisessa luokassa wagnerilaisuuden puolesta, kolmannessa luokassa suunta oli molempien mukainen ja neljännessä talouskasvun ja julkisen sektorin väliltä ei löytynyt yhteyttä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selitetty syitä, miksi mitkäkin maat kuuluivat mihinkin luokkaan. Tuloksista on kuitenkin mahdollista huomata, että kehittyvien maiden tredissä julkisen sektorin kasvu tuki kansantalouden kasvua, kun kehittyneissä maissa kansantalouden kasvu tuki julkisen sektorin kasvua.

Vuonna 2015 julkaistussa Cosimo Magazzinon, Lorenzon Giollin ja Marco Melen tutkimuksessa tarkasteltiin 27 EU-maan talouskasvun ja julkisen sektorin koon välistä yhteyttä vuosien 1980 – 2013 väliseltä ajalta. Tulosten voittopuoleisuus ei poikennut Nyashan ja Odhiambon tuloksista. EU-maiden pitkän aikavälin talouskasvun ja julkisen sektorin paisumisen välitä löytyi pikemminkin wagnerilainen kuin keynesiläinen selitys.

*

Lopuksi

*

Historian aikana kansantulo on noussut niin Suomessa kuin muuallakin, samalla julkisen sektorin tuottamien hyödykkeiden osuus kansakunnan hyvinvoinnin tuottajana on kasvanut. Wagnerin laki on kuvaus kuinka julkisen sektorin tarjoamien hyödykkeiden osuus kansatalouden kokonaistuotannossa tuppaa pikemminkin kasvamaan kuin supistumaan. On pitkälti poliittisen kissanhännänvedon tulos, mihin raja julkisen sektorin tuottamien hyödykkeiden määrästä halutaan asettaa. Muistettavaa kuitenkin on, että lyhyellä aika välillä julkisen sektorin paisumisesta voivat hyötyä kaikki. Pitkällä aikavälillä tuloksena ovat kuitenkin olleet järkyttävät velkavuoret ja kestämättömät tavat.

Wagnerin laki on kuin sitä luetaan.

*

Lähteet ja lisätiedot:

Kirja – Julkistalous – Matti Tuomala

Tutkimus – Wagner’s Law and Peacock and Wiseman’s Displacement Effect
in European Union Countries: A Panel Data Study – Maggazino, Giolli, Mele

Tutkimus – Government Size and Economic Growth:
A Review of International Literature – Nyasha, Odhiambo

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s