Kirjoitusprosessista

Teksteihin pitää puhaltaa rentous, se hervoton jazz-meininki, joka laittaa lukijansa jammailemaan sanojen tahtiin. Rentouden löytäminen sahapukin tikkuisesta aiheesta on elävien tekstien sielu. Tämä tuntuu kuitenkin olevan kuin tarinan kilpikonna, jota Akhilleus ei koskaan saavuttanut. Ajatus kirjoittajan loputtomasta keskeneräisyydestä on samalla lohduttava ja masentava. Ei ole päätepysäkkiä, jonne voisi istahtaa katselemaan taakseen laskevaa aurinkoa.

Kirjoittamisesta

Kun on kotoisin Pohjanmaalta ja vieläpä perheestä - missä kirjahyllyn harvat kirjat olivat kuin koristeina - ei lukeminen tai kirjoittaminen koskaan pesiytynyt kehittyvään identiteettiini kuin olisin jälkikäteen toivonut. Ammattikoulun kautta päädyin vieläpä rakennusalalle, missä “äijäkulttuuri” on vallitseva kuin viidakon laki. Kirjoitusharrastus on tosimiesten seurassa neitimäistä pelleilyä; sivistymättömyys kun on miehisyyden ylevin muoto. Silti jokin kyti sisällä kuin odottaen vapautumistaan.