Estetiikka johtamisessa

Estetiikka on kulttuurin ilmentymää   Muinaiset metsästäjä-keräilijät maalailivat ensimmäisiä tunnettuja luolamaalauksia kivikautisiin luoliin. Vielä ei tiedetä olikovatko luolamaalaukset maalattu uskonnollisten rituaalien vuoksi, vaiko vain taiteeksi viihdyttämään aikalaisiaan. Varmaa on se, että merkityksellisiä ne ovat olleet tuon ajan ihmisille. Visuaalinen yleisilme on kutkuttanut ihmisen tajuntaa jo vuosituhansien ajan. Sivilisaatioiden kehittymisen myötä kuva- ja maalaustaiteet kehittyivät nykyiseen upeaan loistoonsa. Aikojen saatossa mestariteokset ovat saaneet ylimystön haukkomaan … Continue reading Estetiikka johtamisessa

Henkilöstöjohtaminen

Henkilöstöjohtamisella ihmisyyden voimavarat käyttöön   Ennen kuin robotisaatio syrjäyttää tekoälynsä turvin ihmisen seesteisille eläkepäivilleen, henkilöstö nähdään vielä organisaatioiden merkittävämpänä voimavarana. Väite on helppo uskoa aikana, jolloin työntekijät ovat ammateissaan enemmän koulutetuimpia ja kokeneempia kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka teollistumisesta lähtien koneet ovat syrjäyttäneet ihmisen kädentaidot tuottavuuden tehostamiseksi, innovaatiot uusiin ratkaisuihin lähtevät yhä ihmisen aivokuorella muodostuvista älyn väläyksistä. Ihmisen … Continue reading Henkilöstöjohtaminen

Strateginen johtaminen

Mitä on strategia?   “Strategia on tapa johtaa vahvuuksista käsin niin, etteivät heikkoudet kaataisi koko peliä.” Näillä sanoilla eräs yrittäjä avasi strategian määritelmää. Sanana strategia on vaikea sana. Sitä voidaan käyttää leppoisasti, vaikkapa kotitöiden suunnittelussa, mutta kun puhutaan markkinaosuuksien kasvattamisesta, siihen lisätään Delfoin oraakkelin viisautta. Jotta arvailumme strategian määritelmästä ei jäisi vain yrittäjän polon mielipiteen varaan, kysykäämme: “Mitä on strategia?” Strategian määrittelyssä lähdetään … Continue reading Strateginen johtaminen

Organisaatiokulttuuri

Henkilöstö, kuolema vai taide? Kulttuuria kaikki tyynni... Organisaatiokulttuurin määrittely   Kognitiivinen vallankumous syrjäytti muut ihmislajit maailmankartalta ja nosti aikojen kuluessa homo sapiensin eläinkunnan valtiaaksi. Kulttuuri on seurausta ihmisen tarpeesta oikeuttaa olemassa olonsa. Se on persoonallisuuden ilmentämismuodoista kaikkein merkittävin. Kulttuurilla voidaan karkeasti ilmaista kaikkea inhimillistä tuotosta, joka ilmentää kantajansa persoonaa, perhettä, yhteisöä ja ympäristöä. Kuulukoot siihen laulut ja lorut, … Continue reading Organisaatiokulttuuri

Johtaminen ja johtajuus

  Johtaminen   Jos mietimme entisaikojen suuria johtajia, mieleemme juolahtaa heti nippu kenraaleita, keisareita tai korporaatioiden kuninkaita. Heidän muotokuvistaan vaistoamme karisman häilyvän muiston. Johtaminen ei jäänyt ainakaan johtajuudesta kiinni, mutta kuninkaat on tämän päivän valtaistuimiltaan syrjäytetty. Tarkastellessamme johtajuutta nykyajan organisaatioissa - nakkikoppiyrittäjän nalkuttavasta esimiestyöskentelystä aina pelikoodareita innostavaan hupparihörhöön - emme näe enää kuningasta, ei edes … Continue reading Johtaminen ja johtajuus