Kirjoitusprosessista

Teksteihin pitää puhaltaa rentous, se hervoton jazz-meininki, joka laittaa lukijansa jammailemaan sanojen tahtiin. Rentouden löytäminen sahapukin tikkuisesta aiheesta on elävien tekstien sielu. Tämä tuntuu kuitenkin olevan kuin tarinan kilpikonna, jota Akhilleus ei koskaan saavuttanut. Ajatus kirjoittajan loputtomasta keskeneräisyydestä on samalla lohduttava ja masentava. Ei ole päätepysäkkiä, jonne voisi istahtaa katselemaan taakseen laskevaa aurinkoa.

Kirjoittamisesta

Kun on kotoisin Pohjanmaalta ja vieläpä perheestä - missä kirjahyllyn harvat kirjat olivat kuin koristeina - ei lukeminen tai kirjoittaminen koskaan pesiytynyt kehittyvään identiteettiini kuin olisin jälkikäteen toivonut. Ammattikoulun kautta päädyin vieläpä rakennusalalle, missä “äijäkulttuuri” on vallitseva kuin viidakon laki. Kirjoitusharrastus on tosimiesten seurassa neitimäistä pelleilyä; sivistymättömyys kun on miehisyyden ylevin muoto. Silti jokin kyti sisällä kuin odottaen vapautumistaan.

Finanssipolitiikka

Tietyöt ovat elvyttävän finanssipolitiikan klassinen ruumillistuma. Julkinen talous on jo varhaisista sivilisaatioista lähtien vaikuttanut ihmisten elämään. Muinaiset ja antiikkiset valtakunnat rahoitettiin verovaroin ja viljakuormin. Kirkko on nyysinyt kymmenyksensä jo perustamisestaan lähtien ja kuningas on ollut tuon tuosta käsi ojossa aina jotain vailla.    Kuninkaitten hovista uuteen diiliin   Kuningastupien aikainen veron kerjuu ei ollut finanssipolitiikkaa, … Continue reading Finanssipolitiikka

Pyhä BKT

Kansantalouksien nallekarkit eivät mene tasan. TV-uutisissa taivastellaan vähän väliä, kuinka Suomen BKT:lle on kuluneen vuoden tai vuosineljänneksen aikana käynyt. Televisioon on kutsuttu silminnähden huolestunut taloustieteilijä, joka ennustaa vaikean näköisestä numerosta synkkiä aikoja sekä kurjuutta kuin tarot-korteista. Seuraavan vuosineljänneksellä tapahtunut yllättävä käänne muuttaa ekonomistin äänenlaadun kuin lauluopettajan koulimana. Nyt on syytä juhlia, vaikkei siihen edelleenkään ole … Continue reading Pyhä BKT

Täydellinen ja epätäydellinen kilpailu

Täydellisempää hakea saa   Täydellisen kilpailun markkinat on taloustieteellinen hypoteesi, mitä ei löydy sen ehdottomassa määritelmässä mistään päin maailmaa. Hypoteesi on kuitenkin tärkeä, koska sitä vasten voidaan peilata markkinoiden todennäköistä kykyä toimia ja olla tehokkaat. Täydellisen kilpailun markkinoilla on neljä ehtoa, joiden kaikkien on täytyttävä. Ostajia ja myyjiä on oltava “riittävän” monta, ja joiden markkinaosuus … Continue reading Täydellinen ja epätäydellinen kilpailu

Hyödykkeet niin hyödylliset

Tekstissäni “Jos kerta kysyä sai niin tarjoathan kai?“ kerroin kuinka kasvonsa säilyttäneen kuluttajan ja kasvottoman markkinan välillä syntyy yhteisymmärrys kaupanteossa. Teksti käsitteli makkinamekanismin syntyä ja seurauksia. Markkinatasapainossa kuluttajat ovat löytäneet markkinoilta mieleisensä hyödykkeet ja hyödykkeitä tuottavat tai niitä kauppaavat myyvät kuluttajille tuon määrän. Tässä tekstissä käydään läpi hyödyketyypit ja vertaamme hyödyketyyppejä keskenään. Hyödykemarkkinoilta löytyy itse … Continue reading Hyödykkeet niin hyödylliset

Jos kerta kysyä sai niin tarjoathan kai?

Kysynnän ja tarjonnan kohdatessa onni kohtaa.   Kaikki kaupat tapahtuvat markkinoilla. Harva enää eksyy toreilla järjestettäville markkinapäiville. Tämän päivän markkinat ovat kauppojen, putiikkien, pörssien ja hypermarkettien summa. Internet on tietenkin luonut oman kauppapaikkansa, jonka vuoksi markkinoiden fyysinen ja olemuksellinen  ulottuvuus on häilyvä. Internetin vuoksi hintojen vertailu onnistuu nyt luontevammin kuin torin kupeessa konsanaan.  Markkinat luovat … Continue reading Jos kerta kysyä sai niin tarjoathan kai?