Schumpeter luonnon helmassa

Kun brittiläisen taloustieteilijän John Maynard Keynesin suhdannepolitiikkaan pureutunut finanssipolitiikka otti 1930-luvun laman ja myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen kultaisia askeleitaan, jäi itävaltalainen taloustieteilijä Joseph Alois Schumpeter teorioineen auttamatta aikansa valovoimaisimman taloustieteilijän varjoon. Schumpeterin radikaali innovaatioteoria ei myöskään osunut ajan hermoon, sillä keynesiläinen komentotalous nähtiin kuin kirkastuksena sodanjälkeiseen jälleenrakennusaikanaan. Lisäksi Schumpeterilta ei sujunut ajatustensa matemaattinen mallintaminen nykymittaisiin ekonometrisiin malleihin asti. Keynesiläisen komentotalouden ajaessa karikolle 1970-luvun stagflaatio-ongelmiin saivat uudet innovaatiolähtöiset talouden kasvumallit tilaa nousta esille kuin ketterät täystuhosta selvinneet hiirulaisnisäkkäät. Schumpeterin ajatusten perintö muodostaa tämän ajan talouden kasvumallien perustan.

*

Schumpeterin innovaatioteoria

*

Yhteiskunnan vitaaliseksi voimaksi Schumpeter näki yrittäjät ja heidän kutsumuksellisen tehtävän innovoida, luoda uutta ja kehittää tavaroita kuin palvelujakin. Schumpeterin ajatuksen silmässä oli innovoiva yrittäjä, joka kehittää uusia innovaatiota jotka syrjäyttävät markkinoilta edeltäjänsä pois. Innovaatiot eivät kuitenkaan rajoittuneet vain uusiin tavaroihin tai palveluihin, vaan myös yrityksissä tehtävät organisaatiouudistukset tai uusien markkinoiden avaaminen kuuluivat hänen käsitykseensä innovaatioista. Yrittäjä on schumpeteriläinen yrittäjä vain tuottaessaan uusia innovaatioita.

Kansantalouden läpi kulkeva innovaatioprosessi uudistaa taloutta karsien vanhat keksinnöt pois kauppojen pölyttyneitä ylähyllyjä myöten. Tätä prosessia Schumpeter kutsui “luovaksi tuhoksi”. Schumpeterille luova tuho oli kapitalisminin ylläpitävä dynaaminen voima, joka jatkuvan uudistumisen kautta kehittää kapitalistista tuotantoa ja järjestää tuotantopanosten kohdentumista sinne, missä se tuottaa tehokkaimmin. Karl Marxia myötäillen myös Schumpeter näki jatkuvan uudistumisen kapitalistiselle tuotannolle välttämättömäksi.

Talouden uudistuminen, teknologinen kehitys ja yhteiskunnan aineellisen elinolojen koheneminen on schumpeteriläisen näkemyksen mukaan seurausta yrittäjien onnistuneiden innovaatiopanostusten toteutumisesta. Se tuottaako aineellisten elinolojen paraneminen myös kansakunnan onnea vai kansakunnan onni vaurautta, jota voi tarkastella monelta suunnalta. Schumpeterille vastaus on hänen innovaatiolähtöisessä mallissaan – innovaatiot luovat uutta ja tuhoavat vanhan.

*

Luova tuho

*

Luova tuho esitellään Schumpeterin vuonna 1942 ilmestyneessä teoksessa “Capitalism, Socialism and Democracy”. Teoksessa Schumpeter tuo esille yrittäjät ja heidän kutsumuksellisen tehtävänsä luoda uutta ja uudistaa taloutta. Yrittäjien motivaatio ei kuitenkaan roiku deontologisessa velvollisuusetiikassa, vaan yrittäjiä ajaa innovaatioiden pariin kiiluvasilmäinen voitontavoittelu. Yrittäjät luovat innovaatioita niistä saatavien monopolivoittojen toivossa.

Schumpeter uskoi myös uusien innovaatioiden tarvitsevan kasvavan määrän työpanosta, jonka tähden innovaatioprosessien rajakustannukset nousisivat pienyrittäjien tavoittamattomiin. Schumpeter maalaa kapitalismin loppua, mutta toisesta suunnasta kuin Marx, joka näki vain riistoa ja vääjäämättömän lopun porvarilliselle kapitalismille. Schumpeter näki kapitalismin lopun sen aiheutuneiden kasvaneiden innovaatiokustannusten kasvun, suuryritysten ansaitsemien skaalaetujen sekä yhteiskunnan byrokratisoitumisen myötä.

Suuret yritykset vaativat Schumpeterin mukaan byrokraattisen hallintotavan, jossa työntekijän autonomiaan luottavaan lean-ajatteluun ei tsempata. Lisäksi suurissa yrityksissä tuotannon rajakustannukset ovat skaalaetujen vuoksi matalammat kuin pienemmissä yrityksissä, näin ollen suurissa yrityksissä niin tuotanto kuin tuotannon innovointikin kannattavampaa kuin pienissä yrityksissä. Näin myöten yhteiskuntaan kehittyisi vain yritysjättiläisiä, jossa autotallissa häärineet eksentriset innovaattorit olisivat vain muisto kapitalistisen tuotantotavan aamunkoista.

Näin pitkällä aikavälillä innovaatioiden tuottamisen ketteryys katoaisi ja luova tuho tuhoaisi itsensä kuin kapitalistinen talousjärjestelmä söisi omat lapsensa työntekijäin riistolla. Näin ei ole käynyt kapitalismin eikä luovan tuhon kohdalla. Pienyritysten radikaalit ja disruptiiviset innovaatiot haastavat joka päivä suuryritysten tuotannon polkuriippuvuuteen orjuutetut eilispäivän keksinnöt. Edelleen suuret yritykset häviävät tuotemarkkinoiden kilpailussa.

Luovan tuhon käänteinen ja ruma puoli on sen häviäjien niskassa. Yritykset jotka eivät pärjää innovaatiokilvassa tuhoutuvat markkinoilta ja jäljelle jää monta työtöntä suuta ja yrittäjä voutivelat niskassaan. Poikamaisesti teoriaansa luottanut Schumpeter näki luovan tuhon myös keinoksi nousta taloudellisten laskusuhdanteiden aikana. Hänen mukaansa laskusuhdanteet vain ruokkivat yrittäjien kannustimia innovoida, koska työvoimaa ja muuta raaka-ainetta olisi tarjousmyynnillä kaupan. Keynes näki laskusuhdanteet lyhyen ajan inhimillisenä kärsimyksenä, jota tulisi lääkitä ekspansiivisella finanssipolitiikalla.

Tässä kohdin Schumpeter ja Keynes voidaan laittaa tukkanuottasille, sillä Keynes ja Schumpeter näkivät keinot taloudellisen laskusuhdanteen korjaamiseen eri tavalla. Schumpeterin mukaan julkisen vallan ei pidä sekaantua talouden laskusuhdanteisiin, sillä se estäisi luovan tuhon kautta tapahtuvan talouden ja tuotatopanosten uudelleen sopeutumisen. Keynesin keskeinen argumentti laskusuhdanteiden korjaamiseen oli kansantalouden puutteellinen kokonaiskysyntä, jota julkisen vallan täytyisi kasvattaa lisäämällä julkisia menoja.

Keynes ei uskonut luovan tuhon kautta tapahtuvaan tuotantovälineiden nopeaan sopeutumiseen. Tässä Schumpeter muistuttikin, että vaikka lyhyellä aikavälillä luova tuho luo myös ruumiita, pitkällä aikavälillä luova tuho luo vaurautta. Tähän Keynesin tiedetään vastanneen ilkikurisesti meidän kaikkien olevan kuolleita pitkällä aikavälillä. Keynes uskoi valtiovallan väliintuloon, Schumpeter hintamekanismin ja ihmisten joustavuuteen.

*

Kyytiä myös uusklassiselle taloustieteelle

*

Keynesiläisen finanssipolitiikan lisäksi Schumpeter haastoi riitaa myös uusklassisen taloustieteen stationaariselle tulkinnalle. Uusklassinen taloustiede käytti talouden ihannetilana “täydellisen kilpailun” -hypoteesia. Siinä yrittäjiä ja kuluttajia olisi markkinoilla valtavan paljon, ettei yksikään markkinoilla toimiva markkinaosapuoli voisi vaikuttaa hintoihin. Lisäksi täydellisille markkinoille ominaista olisi markkinaosapuolien täydellinen tietämys markkinoilla olevista hyödykkeistä, sekä vapaa pääsy kuin poistuminenkin markkinoilta – eli olemattomat transaktiokustannukset informaation hankkimiseen ja markkinoille pääsyyn.

Täydellisen kilpailun markkinat olivat Schumpeterille täydellisen pysähtyneisyyden tila, jossa yrittäjillä ei olisi kannustimia innovoida, sillä kaikki ylimääräinen innovointi tai investointi näkyisi hinnoissa ja karkottaisi näin ollen asiakkaat toisille apajille. Schumpeterille oli selviö, että markkinoilla tapahtuva kilpailu on epätäydellistä ja tuotantoon liittyvää arbitraasia olisi innovaatiopanostusten myötä hankittavissa. Näin kilpailu ei niinkään keskittyisi samojen sokeritoppien tai jakkaranjalkojen pariin, vaan kilpailu kapitalistisessa taloudessa olisi ensisijaisesti uusien ja vanhojen tuotantotapojen välistä. Hän ei pitänyt tuotantorakenteen sisäistä kilpailua keskeisessä roolissa, vaan painotti innovaatioiden merkitystä uuden ja vanhan tuotantotavan välisessä kilpailussa.

Sittemmin schumpeterilainen luova tuho on kehittynyt käsitteenä. Se ei enää luo kuvaa keksintöjensä kanssa puuhastelevien yrittäjien tai kellarikemistien eksentrisyydestä, vaan kuvaa koko kansantalouden kehitystä kuin Schumpeter näki – pitkän aikavälin kehityksenä. Luova tuho ei luo vain muoviliipottimia ihmisten elämään vaan testauttaa tuotteidensa kestävyyttä kansalaisyhteiskunnan sivistyksen instrumenttina. Viimekädessä kuluttajat sanelevat sen, minne innovaatiot kulkevat.

*

Lähteet

Böckerman, P. (2016). Keynes ja Schumpeter: Kapitalismin liikkuva tasapaino ja luova tuho. Teoksessa R. Heiskala & A. Virtanen (toim.), Talous ja yhteiskuntateoria (s. 184-199). Gaudeamus.

Schumpeter, J. A. (1943). Capitalism, socialism and democracy (Vol. 123). London.

Stolper, W. F. (2019). Joseph Alois Schumpeter: the public life of a private man. Princeton University Press.

*

Henkilökuvat á la Britannica Encyclopedia

Joseph Schumpeter

John Maynard Keynes

Karl Marx

*

Kiitos!